Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna vaihdoimme työtuolimme juhlatalon mukaviin sohviin. Ei kokoussuunnitelmia, ei projektien määräaikoja – vain hyvää ruokaa, ystävällisiä pelejä ja sellaista keskustelua, joka tapahtuu vain, kun ihmiset ovat aidosti yhteydessä toisiinsa. Tämä oli vuoden ensimmäinen neljännesvuosittainen tiiminrakennustapahtumamme, ja se osoittautui täydelliseksi tapaksi päättää ensimmäiset kolme kuukautta ja ladata akkua tulevaa matkaa varten.
Päivä alkoi kollektiivisella "ostostehtävällä". Sen sijaan, että antaisimme tehtäviä ylhäältä, jakaantuimme spontaanisti pieniin ryhmiin. Jotkut laativat ruokalistan paikan päällä, toiset nappasivat auton avaimet ja suuntasivat läheiselle torille hakemaan tuoreita raaka-aineita. Oli ilo seurata insinöörimme ja projektikoordinaattorimme – jotka yleensä käsittelevät CAD-piirustuksia ja asiakkaan spesifikaatioita – valitsivat huolellisesti vihanneksia, punnitsevat lihat ja neuvottelivat tuoreimmista merenelävistä. Tunnelma oli kevyt ja jännitys aitoa.
Juhlatalossa keittiöstä tuli nopeasti vilkas taistelukenttä. Joku, jolla on luontainen ruoanlaittokyky, otti wokin hallintaan ja herätti haudutetun sianlihan ja valkosipulin katkarapujen suussa sulavia aromeja. Toiset esittelivät veitsitaitojaan leikkaamalla ja viipaloimalla yllättävän tarkasti. Muutama kollega hoiti vapaaehtoisesti vähemmän lumoavia, mutta välttämättömiä tehtäviä – tiskaten, pyyhkivät tiskit ja järjestivät lautasia. Kohtaus oli kaoottinen parhaalla mahdollisella tavalla, täynnä naurua, pannujen kolinaa ja satunnaista "anna minulle suola" -huutoa.
Kun ruoat olivat vihdoin valmiita, kokoontuimme pitkän pöydän ympärille. Levite näytti oikealta perhejuhlalta: haudutettua porsaan vatsaa, kalaa marinoidulla kaalilla, valkosipulin katkarapuja, paistettua kasviksia ja höyryävä keittopannu. Kukaan ei seisonut seremoniassa. Otimme vain syömäpuikot, maistelimme toistemme luomuksia ja vaihdoimme rehellisiä kohteliaisuuksia. "Kuka tiesi, että osaat kokata niin hyvin?" siitä tuli päivän toistuvin kohteliaisuus.
Lounaan jälkeen juhlatalo paljasti toisen puolensa. Karaokehuoneessa ensimmäinen rohkea laulajamme tarttui mikrofoniin – pian seurasi jono kollegoita, jotka odottavat esitelläkseen piilotettuja kykyjään. Klassisista kantonilaisista balladeista uusimpiin pophitteihin jokainen kappale sai innostuneita suosionosoituksia ja kohtuullisen määrän hyväntahtoista kiusaamista. Sillä välin biljardipöytä isännöi muutamia ystävyysturnauksia. Katsojat kerääntyivät ympärilleen, hurrasivat jokaisesta vaikuttavasta laukauksesta ja nauroivat hauskoille epäonnistumisille. Pelihallinurkkaus, lautapelit ja pokeripöydät olivat yhtä suosittuja. Muutaman tunnin ajan työpajassa ja toimistossa näkemämme vakavat kasvot muuttuivat rentoutuneiksi, hymyillen. Nimikkeet ja osastot häipyivät taustalle; olimme vain ryhmä ihmisiä, jotka pitävät hauskaa yhdessä.
Sitten koitti päivän odotetuin hetki – päivällispuhe. Istuessamme saman pitkän pöydän ääressä, nyt täynnä uutta energiaa, toimitusjohtajamme jakoi rehellisiä pohdintoja.
Hän aloitti tunnustamalla joukkueen suorituskyvyn ensimmäisellä neljänneksellä. "Olemme kohdanneet haastavat markkinat", hän sanoi, "mutta jokainen teistä astui eteenpäin. Teimme todellista edistystä teknisissä läpimurroissa, toimitimme kriittiset projektit ajallaan ja säilytimme laatustandardimme paineen alla." Hän tiivisti viimeiset kolme kuukautta kolmella sanalla: Resilience, Collaboration, Breakthroughs. Hän antoi myös erityisen tunnustuksen useille tiimeille ja henkilöille, jotka olivat kulkeneet ylimääräisen kilometrin – ei nimennyt heitä muodollisesti, vaan kuin kapteeni ylisti miehistöä rankan matkan jälkeen.
Sitten hänen sävynsä siirtyi tulevaisuuteen. "Toisella neljänneksellä on kaksi asiaa: nopeus ja syvyys", hän selitti. "Nopeus tarkoittaa, että meidän on vauhditettava projektin toteuttamista ja varmistettava jokaisen asiakkaan sitoutumisen oikea-aikaiset toimitukset. Syvyys tarkoittaa, että jatkamme ydinteknologiamme vahvistamista – erityisesti uusissa energiaajoneuvojen muoteissa ja korkean tarkkuuden työkaluissa. Siellä kilpailuetumme todella loistaa."
Hän pysähtyi hetkeksi ja lisäsi sitten jotain, mikä jäi kaikille: "Tiimin rakentaminen ei ole vain lepäämistä. Se on toistensa näkemistä eri tavalla. Toimistossa näemme roolit ja vastuut. Tässä näemme roolin takana olevan henkilön. Yksi ihminen voi mennä nopeasti, mutta ryhmä pääsee pitkälle. Uskon todella, että tällä hengellä me menemme pidemmälle ja vakaammin tänä vuonna."
Hänen sanansa saivat lämpimät suosionosoitukset ja muutama hiljainen nyökkäys. Yksinkertaista, vilpitöntä ja suoraan asiaan – se oli juuri se, mitä meidän piti kuulla.
Loppuillasta oli rento sekoitus jäännösruokia, rentoa keskustelua ja vielä muutama pelikierros. Jotkut kollegat vaihtoivat ajatuksia tulevista projekteista, toiset vain nauttivat seurasta. Kun pakkasimme ja lähdimme takaisin, ilmapiiri autossa oli erilainen kuin aamumatkalla. Se tuntui lämpimämmältä, yhdistetymmältä ja hiljaisemmalta.
Tämä tiiminrakennustapahtuma antoi kiireiselle ensimmäiselle neljännekselle merkityksellisen lopetuksen. Se muistutti meitä siitä, että jokaisen muottisuunnittelun, jokaisen asiakassähköpostin ja jokaisen tuotannon virstanpylvään takana on joukko oikeita ihmisiä, joilla on todellisia taitoja, todellista intohimoa ja todellista huolta toisistaan. Päätimme maaliskuun täyteen vatsaan, kevyellä sydämellä ja vahvemmalla yhtenäisyyden tunteella. Nyt olemme valmiita seuraavaan lukuun.
